Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Tiistai, 7.
huhtikuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

15.2.2020, 19:30 – päivitetty 17.2.2020, 6:39

Ässille yhdeksän pisteen viikko: TPS kaatui toistamiseen

Media

Ässät otti vahvan otteen pudotuspeleihin voittamalla TPS:n kolmella pisteellä Porissa lauantai-iltana. Ottelu päättyi maalein 4-1.

TPS teki yllätysiskun heti alussa, kun vajaan kahden minuutin pelin jälkeen hyökkääjä Oskari Lehtinen iski 1-0 maalin. 

Toisessa erässä siirretyn rangaistuksen aikana Roni Hirvonen laittoi 1-1 tasoituksen maalin takakulmalta sisään. 
Myös Ilveksestä lainalla oleva hyökkääjä Topias Haapanen oli patapaidassa maalintekotuulella. Ensin Haapanen heilautti lukemat 2-1:n ennen erätaukoa, ja kolmannen erän aluksi vielä 3-1:n.

Pelin lopussa taistelu tyhjästä maalista kävi kuumana TPS:n päässä. Otto Kivenmäki, joka taistelun tuoksinnassa jo kerran vedettiin nurin, pääsi lopulta lyömään 4-1osuman TPS:n verkkoon. 

Ässien kotiottelut jatkuvat keskiviikkona, jolloin vieraaksi saapuu Lahden Pelicans.

 

 

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 7.4.2020, 12:27

Kuuntele uusin Pata Podisee jakso, jossa päävalmentaja Ari-Pekka Selinin yhteenveto kaudesta.

Paikallinen - 7.4.2020, 8:31

Satakunnan pelastuslaitos jatkaa öljyn keräämistä puomeilla Kokemäenjoesta Porin Karjarannan kohdalla. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että Kokemäenjokeen eilen valunut öljy näyttää koostuvan kahdesta eri aineesta, kevyestä polttoöljystä ja mahdollisesti hydrauliikkaöljystä.

Paikallinen - 7.4.2020, 6:16

Satakunnasta ei löytynyt uusia koronatapauksia maanantain aikana. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä vain yksi varmistettu koronapotilas. Kaksi potilasta kotiutui eilen hyväkuntoisina. Yhtään potilasta ei ole myöskään tehohoidossa.

Paikallinen - 6.4.2020, 13:54

Suomen gynekologiyhdistyksen ja kaikkien Suomen synnytyssairaaloiden yhteisellä päätöksellä synnyttäjän puolison tai tukihenkilön läsnäolo sairaalassa rajoitetaan synnytykseen.  
 

Paikallinen - 6.4.2020, 9:45

Porin Karjarannan kohdalla on havaittu öljyä Kokemäenjoessa. Pelastuslaitos on laskenut jokeen imeytyspuomeja poistaakseen jokeen valunutta öljyä. Öljyvuoden lähde on päivystävän palomestari Tomi Anttilan mukaan paikannettu Karjarannan teollisuusalueelle.

Paikallinen - 6.4.2020, 6:43

Satakunnassa on todettu kolme uutta varmistettua koronatapausta ja kaksi oireiden perusteella tehtyä diagnoosia varmistettujen tapausten lähikontakteilta. Satasairaalassa on hoidettavana kolme varmistettua koronapotilasta, mutta ei yhtään tehohoidossa.

Paikallinen - 6.4.2020, 6:15

Poliisin haavin jäi viikonloppuna useita rattijuoppoja sekä huumeratteja. Poliisi tavoitti muun muassa sivullisen ilmoituksen perusteella nuoren naiskuljettajan Ulvilan keskustasta kuljettamasta henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta lauantaina päivällä.

Paikallinen - 3.4.2020, 13:51

Satakunnan Osuuskauppa avaa entisen pääpostin tilaan Salen. Osuuskauppa on allekirjoittanut vuokrasopimuksen Leijonaverkot Oy:n kanssa vanhasta Porin pääpostin tilasta Yrjönkatu 6:ssa. Sale-liiketoiminnan käyttöön vuokrataan kaikkiaan 310 neliötä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.4.2020, 13:10

Itäpuistossa sijaitsevalla entisellä Omena-hotellin tontilla on tänään perjantaina aloitettu rakennustyöt tontille tulevaa kerrostaloa varten.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.4.2020, 12:42

Paanakedonkadun ja Horninkadun kiertoliittymän rakennustyöt aloitetaan tulevana maanantaina. Alueen autoliikenne ohjataan kulkemaan Helmentien kautta rakennustöiden ajan. Työn arvioitu valmistumisaika on 30. kesäkuuta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 3.4.2020, 11:23

Porilainen laulaja ja lauluntekijä Annika Nord on matkannut kitaransa kanssa halki Suomen ja matkan aikana on syntynyt myös levyllinen kappaleita, jotka kertovat matkanteosta, ajasta, rakkaudesta ja mm. musiikin kaipuusta.

Paikallinen - 3.4.2020, 9:58

Porin perusturva soittaa kaikille toiminta-alueensa yli 70-vuotiaille asukkaille. Puheluilla halutaan varmistaa, että kotona asuvat ikääntyneet saavat tarvitsemaansa apua koronaepidemian aikana.

Paikallinen - 3.4.2020, 6:33

Satakunnassa on todettu eilen torstaina kaksi uutta koronavirustapausta. Satasairaalassa on hoidettavana kaksi varmistettua koronapotilasta, mutta ei yhtään tehohoidossa. Laboratoriovarmistettuja tapauksia on Satakunnassa nyt 27.

Paikallinen - 2.4.2020, 15:38

Osana koronaviruksen leviämisen ehkäisyä Kirjurinluodon alueen lenkkipolut tullaan merkitsemään kylteillä, jossa kuntoilijoita pyydetään noudattamaan tiettyä kulkusuuntaa. Kulkusuunta ohjataan kaikilla lenkkipoluilla myötäpäivään.

Paikallinen - 2.4.2020, 14:57

Kaikki Porin kaupunginkirjaston toimipisteet ovat Suomen hallituksen antaman koronavirusepidemiaan liittyvän ohjeistuksen mukaisesti kiinni 13.toukokuuta asti. Sulku koskee myös kirjastoautoa ja omatoimikirjastoja. Kaikki tapahtumat on peruutettu 31.5. asti.

Paikallinen - 2.4.2020, 14:12

Satakunnan Kansan mukaan Porin kauppahallin bingo on löytänyt ostajansa. Bingotilaa on yritetty myydä tuloksetta jo lähes viisi vuotta.

Paikallinen - 2.4.2020, 13:27

Porin kaupungin viime vuoden hyvinvointiraportti on valmistunut. TEA-viisarin Kuntajohdon terveydenedistämisen tulokset ovat Porin osalta koko maan mittakaavassakin hyvät. Suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin ja kokee pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä.

Paikallinen - 2.4.2020, 13:01

Suomalainen leikkivälineyritys Lappset Group Oy järjestää maisemasuunnittelukilpailun yhteistyössä Porin kaupungin kanssa yrityksen 50-vuotisjuhlavuonna. Kilpailun suunnittelukohteeksi on valittu Länsi-Porissa sijaitseva 9,8 hehtaarin kokoinen Perkonpuiston viheralue.

Paikallinen - 2.4.2020, 10:46

Humalainen nainen törmäsi autollaan puolilta öin Porin Eteläväylän Lidlin pihassa mainoskylttiin. Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Porin Eteläväylän Lidl-liikkeen pihalle.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 2.4.2020, 10:29

Kaluste Aidan Pilvi Holm kertoo, että kiinnostus keittiösuunnitteluun on herännyt omien talonrakennusprojektien myötä. Kokemus on osoittanut, että keittiössä tärkeintä on sen toiminnallisuus. Suomalaiset suosivat edelleen valkoista keittiötä, mutta värejäkin alkaa taas näkyä.