Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Maanantai, 30.
marraskuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

20.10.2020, 15:23 – päivitetty 21.10.2020, 7:18

Jukalle ja Tuomiselle jatkosopimukset, Korkiamäki Pesäkarhujen paitaan

Media

Pesäkarhut julkaisi tänään kolme pelaajasopimusta kaudelle 2021. Sopimuksista kaksi olivat jatkosopimuksia ja yksi uusi pelaajasopimus. Jatkosopimukset tekivät Henna Juka (1) ja Eveliina Tuominen (2), samalla kun uutena pelaajana Pesäkarhujen paidan veti päälleen Loimaan Palloilijoiden kasvatti Riina Korkiamäki 1+1 -mittaisella sopimuksella.

Ensimmäisen Superpesisottelunsa Vihdin Pallossa vuonna 2016 pelannut ja kaksi viimeisintä kautta Mynämäen Vesattarien naisten Superpesisjoukkuetta edustanut Korkiamäki on kerännyt pelikokemusta myös Ykköspesiksen puolelta Köyliöstä sekä B-tytöistä Pöytyältä. Nousujohteista uraa tekevälle Korkiamäelle Pesäkarhut on seuraava askel kohti huippua

- Koen Porissa olevan hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana hyvässä valmennuksessa ja tasokkaassa porukassa. Uskon, että Pesäkarhuissa minulla on tilaisuus ottaa harppaus urallani ja päästä pelaamaan kovempia pelejä, Korkiamäki avaa päätöstään lähteä tulevalle kaudelle Pesäkarhujen matkaan.

- Riina on pelannut isoissa rooleissa aiemmissa seuroissaan. Nyt hänen on aika pyrkiä ottamaan samainen rooli yhdessä naisten Superpesiksen kärkiseuroista. Riina on sisäpelissä monipuolinen vaihtaja, joka osaa myös edetä, ja ulkona hän pystyy pelaamaan linjassa useita paikkoja, Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarkko Pokela kommentoi joukkueen tuoreinta vahvistusta.

Kaudelle 2021 jatkosopimuksen solminut Juka myöntää viime kauden olleen haastava ja kertoo, että kauden aikana päästiin kokemaan tunteita laidasta laitaan. Nyt, kun kauden päättymisestä on kulunut hetki, niin pronssia ja etenkin joukkueen monivuotista matkaa muistelee hyvillä mielin. Etenijänä ja kopparina pelaava Juka kertoo kuitenkin odottavansa tulevaa kautta jo innolla.

- Odotukset ensi kauteen ovat kovat. Viime kaudella otin isoja askelia eteenpäin sisäpelaamisessa ja ensi kaudella tavoitteena on olla kovempi, nopeampi ja parempi kuin koskaan, Juka sanoo, - Joukkueen suhteen on myös hyvät ja odottavat fiilikset. Muutokset pelinjohdossa ja pelaajissa tuovat varmasti raikkautta joukkueeseen. Uskon, että jokainen pelaaja taistelee tosissaan yhdeksikön paikoista, joten harjoituksissa mennään varmasti kovaa talvesta alkaen.

Pokelan mukaan Juka on kuulunut jo muutaman vuoden ajan sarjan parhaisiin kärkipelaajiin ja sitä häneltä odotetaan myös tulevalla kaudella.

- Henna on etenemispeliin isoin valttikortti ja kantaa siinä suurta vastuuta. Ulkopelissä hän on puolestaan vuosi vuodelta parantanut kopparipeliään ja alkaa olla myös siinä valtakunnan eliittiä, Pokela toteaa.

Niin ikään jatkosopimuksen tehneen ja viime kausien aikana vakiopaikan Pesäkarhujen kokoonpanosta ottaneen Tuomisen Pokela näkee ensi kaudella kehittyvän vielä aiempaa tärkeämpään, johtavaan rooliin joukkueessa. Myös Tuominen itse kertoo kauden 2021 tavoitteena olevan entistä suurempi rooli sekä kehittyminen pelaajana kaikilla osa-alueilla. Myös joukkueelta Tuominen odottaa paljon.

- Odotamme varmasti kaikki menestystä, mutta myös sitä, että jokainen on valmis tekemään päivittäin sen työn, jonka menestyminen vaatii, niin treeneissä kuin arjessa harjoitusten ulkopuolella, Tuominen kertoo.

 

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvan
Jääkiekko - 30.11.2020, 13:25

Andreas Borgmanin sopimus on purettu ja puolustaja lähtee valmistautumaan tulevaan NHL-kauteen. Borgman pelasi Ässissä 19 ottelua tehoin 3+10 =13.

Ässät kiittää Andreas Borgmania hänen panoksestaan ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaan NHL-kauteen!

Paikallinen - 30.11.2020, 12:55

Satakunnassa on todettu 12 uutta koronatartuntaa tänään päivitetyn THL:n tartuntatautirekisten mukaan sunnuntaihin verrattuna.

Porissa tartuntoja on tapahtunut kolme, Karviassa viisi ja Honkajoella neljä. Kaikkiaan Satakunnassa on todettu nyt 245 tartuntaa.

Sisältää ääntä
Jääkiekko - 30.11.2020, 11:55

Marraskuun osalta pelit on pelattu. Kahdeksasta pelatusta ottelusta Ässät onnistui voittamaan kolme, mutta läheltä-piti -tilanteitakin riitti. Kauden ensimmäisen puolikkaan osalta keskiöön on noussut runsaat maalimäärät, joiden osalta Ässät itse asiassa pitää piikkipaikkaa Liigassa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 30.11.2020, 11:51

Reilu viikko sitten uutisoitiin siitä, miten Ässät teki loppukauden mittaisen sopimuksen kokeneen hyökkääjä Jasse Ikosen kanssa. HIFKiä, Kärppiä ja viimeksi Ilvestä edustanut Ikonen hyppää padan harjoitusrinkiin mukaan tällä viikolla.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 30.11.2020, 10:28

Jarkko Eve oli varhaisteini, kun hän sai äidiltään lahjaksi kitaran ja Beatlesin nuottikirjan. Tästä lähtien musiikki on aina pysynyt miehen elämässä. Muistorikkaan Dingo-vuoden jälkeen Eve julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1985.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 30.11.2020, 10:06

Sakipa Isännöinti on Porin Teljäntorilla toimiva isännöintialan yritys, joka tarjoaa palveluja koko Satakunnan alueella. Yrittäjäuutisissa vieraillaan toimitusjohtaja Perttu Taulun juttusilla. Kuuntele haastattelu pientä nuottia klikkaamalla.

Paikallinen - 30.11.2020, 9:18

Viemäröintityöt vaikuttavat liikenteeseen Porin keskustassa keskiviikkona. Isolinnankatu väliltä Isouusikatu ja Säveltäjänkatu suljetaan liikenteeltä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä puolelta öin.

Paikallinen - 30.11.2020, 7:45

Rauman poliisin sekä Satakunnan ja Varsinais-Suomen kenttävalvontaryhmien toteuttama tehostettu huumausainevalvonta johti viidentoista henkilön kiinniottoon. Tehoisku oli käynnissä torstaista sunnuntaihin. Osa kiiinniotetuista pidätettiin.

Paikallinen - 30.11.2020, 6:47

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittelee vakavasti suu-nenäsuojuksen laajaa käyttöä koko Satakuntaan THL:n kiihtymisvaiheen suosituksen mukaisesti.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 28.11.2020, 19:35

Highlightsit ottelusta tps-ässät

Paikallinen - 28.11.2020, 12:29

Maanantaista alkaen kasvomaskin käyttösuositus laajenee koskemaan myös toisen asteen opiskelijoita ja henkilökuntaa (lukiot, ammattioppilaitokset) sekä yläkoululaisia, joiden opetus tapahtuu lukion tai ammattioppilaitoksen yhteydessä. 

Paikallinen - 28.11.2020, 8:56

Satakunnan koronatilanne on huonontunut kahden viimeisen päivän aikana.

Pohjois-Satakunnassa on siirrytty jo koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Tilanne liittyy kahteen tartuntaketjuun ja joukkoaltistumisiin, joista on aiemmin tiedotettu. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.11.2020, 21:05

Maalirikas ilta Isomäessä päättyi jatkoajalla Ässien tappioon Jukureista lukemin 5-6.

Kuuntele ottelun kaikki 11 maalia koosteesta nuotin kuvaa painamalla. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.11.2020, 13:49

Yyterin kuntopolun uudet kuntoportaat ovat valmistuneet, ja sen myötä kuntopolku on kokonaisuudessaan valmis käyttäjiä varten. Myös Yyterin punaisen tuvan WC:t ja grillipaikka ovat auenneet ulkoilijoille.   

Paikallinen - 27.11.2020, 9:32

Influenssarokotteet ovat loppumassa myös Porin perusturvan yhteistoiminta-alueelta. Perusturva ei saa käyttöönsä enempää rokotteita, joten uusia rokotusaikoja ei ole mahdollista varata. Rokotepula on kansallinen haaste, sillä Suomeen ei saada enempää influenssarokotteita.

Paikallinen - 27.11.2020, 7:05

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on antanus uusia suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Maskisuositus 30.11. alkaen

Paikallinen - 27.11.2020, 6:57

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Todetut tapaukset ovat nousussa. Satakunnan ilmaantuvuusluku on kuluneelta kahdelta viikolta 18,5 100 000 asukasta kohden. Tilanne on Suomen kolmanneksi paras.

Paikallinen - 26.11.2020, 16:14

Porin tekojäärata on saatu jäädytettyä haastavista sääolosuhteista huolimatta. Tekojäärata aukeaa perjantaina 27. marraskuuta maksuttomilla yleisövuoroilla.

Tekojääradalle pääsee luistelemaan kello 14–17 sekä 21–22.

Paikallinen - 26.11.2020, 15:43

Laviassa murtauduttiin keskiviikon päivän aikana Ritalantiellä sijaitsevaan omakotitaloon.

Varkaiden matkaan lähti valaisin, robotti-imuri, painepesuri sekä moottorisaha. Anastettu valaisin on Secto Designin Octo -valaisin.

Paikallinen - 26.11.2020, 14:00

Porin kaupungin tulosennuste on kohentunut kevään arvioista. Tammi-syyskuun tulosennuste osoitti vielä 19,6 miljoonan euron alijäämää. Sivistystoimialan ja elinvoima- ja ympäristötoimialan ennusteiden parantumisen johdosta uusi ennuste vuoden 2020 tuloksesta on nyt -15,9 miljoonaa euroa.